pitkin mutaista rantaviivaa
oudot endorfiiniryöpyt saavat
raajat nytkähtelemään aina välillä.
kuljetan kieltäni jalanjäljissäsi
päästän hiekanjyvät hampaisiin
tanssimaan.
olet kutsunut minua
lukemattomilla nimillä
minä näyttänyt miten avataan ihminen, opettanut viettämään iltaa
tätä lyhyttä tuntia jossa elämä on.
me emme enää erota
toisiamme itsestämme, olemme puhuneet liian kauan:
sinun traumasi minun ihollani
sinussa päiväuneni ja ikäväni
en tiennyt että itsensä voi varastaa.
