maanantai 27. huhtikuuta 2015

62.

karheat kultaiset hiukset 
peittävät laajoja alueita
joka hiekanjyvässä on sateenkaari
enempää en kerro, koska 
kevätrunoja on aivan tarpeeksi.
kun rautateillä ilmenee ongelmia huomaan haluavani liikaa;
reikiä ihoon
kauniita kankaita ympärilleni
lämpimiä hahmoja jotka puhuvat
lempeitä sanoja ja seuraavat kanssani väkivaltaviihdettä.
hiukset taipuvat väärin 
vain hetki kun itsekeskeisyys häiritsee.
pitäisi viedä kengät suutariin. 

tähän sitten jäätiin
en minä vielä ollut perillä

hiekkaan uppoutuneet kivet ovat kadottaneet merensä, ne muistuttavat simpukoita.


torstai 23. huhtikuuta 2015

61.

olen niin vastenmielisen varma tästä
unohtanut, että olen kiviä täynnä
kiinniommeltu vatsa, en välitä enää.
tämä aika ryömii sisääni tahrattomana
vetää keuhkot autuudesta pimeiksi
en ymmärrä, joskus oli
tyhjää kylmää betonipintaa silmänkantamattomiin.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

60.

joka päivä minä sinua kutsun
useasti
kuiskin
revin kuumia käsivarsiasi lähemmäs
huudan että en enää jaksa
kummallista postia,
vielä minä puran tämän ruman kaupungin
tahdon kotiin
ja solmuvärjätyt lakanat
saatana, vastaisit joskus.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

59.

en jaksa olla kylmä enää
terävän sumun ympäröimä
vilkuttaa takaisin kaukaa

ottakaa minut
taluttakaa
               kynttilämereen
minä lasken
haltioituneet silmäni irti.

58.

muutin.
tässä kaupungissa asuu vain hulluja
heidän nimensä vaihtuvat joka päivä
satamasta voi ostaa
friteerattuja perhosia ja hengityssuojia
ehkei pitäisi kertoa, mutta
minä en ole ikinä uskonut järjestelmiin
kaupunkien rajoihin ja muihin
vaikka nämä ihmiset väittävätkin
että ne ovat aina olleet.
tämän kaupungin kartta on
yllättävän painava kädessä
kuin se ei haluaisi
minun liikkuvan mihinkään

tiistai 14. huhtikuuta 2015

57.

minä löydän itseni
naakoista, pinnan alta
vesiväreistä
keinun horisontti iholla

askeleet kuin myrsky tai kissaeläin.
kauas katsovat silmät
kun kaipaan ilmakehiä
asumista puussa
kämmenelle mahtuvia lohikäärmeitä

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

56.

kerran rappukäytävässä tuli vastaan
omituinen ilmestys
se meni ohitseni, hymyili leveästi
ja jatkoi matkaansa. sen jäljessä kulki sinipunainen vana jotakin tahmeaa,
tuntematonta ainetta. 
otin sitä sormenpäähäni mutta se katosi; myöhemmin tajusin
sen imeytyneen ihooni. 
samana iltana sormen iho alkoi kuoriutua lopulta lihakin, kunnes luu paistoi esiin. käärin sormen ilmastointiteippiin, jottei minun tarvitsisi katsella sitä.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

55.

meistäkin tuli sellaisia
jotka kokonaisen päivän
seisovat kadunkulmassa
soittamassa kellopeliä kohtalokkaasti
kertomassa että loppujen lopuksi  
jokaisen täytyy itse
keinuttaa omaa kehtoaan,
elämä on käytännössä tikari
   kauneimmat umpikujat
   vahingoittavat eniten.
me janosimme uusia traumoja
koska tämä apokalyptinen onni
tuli liian lähelle
   me poimimme taivaankappaleet
   ja nielimme
   jotta kuulostaisimme aina siltä
   että meitä on juuri suudeltu.