maanantai 29. joulukuuta 2014

34.

sinä kuulut sinne,
missä linnutkin itkevät
lapsenpäänkokoisia kyyneleitä
missä suonet ovat puhtaat:
otan vyötäröltäsi kiinni,
marenkineito,
kuin kätesi
jotka vielä nukkuvat
hiljaa kaulaani sulattamassa
ennen kuin uni on irronnut ihosta.

maanantai 15. joulukuuta 2014

33.

kehäsi
   aurasi
      portaat luoksesi
hukuttavat toistoon

anna minun vielä kerran
kastaa kasvoni
turkooseihin sanoihisi
joista en koskaan oppinut.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

32. x

katsot kuin
eläintenraatoja teiden varsilla
kuin pinnan hajottavia pisaroita,
puhtaiksi kaluttuja vanhoja jänteitä

näen kaiken, minkä sinäkin.

31. x

tästä kohtaa olen viallinen
   me korjaamme sinut kyllä
liekki ilman halki, ja
minusta irtosi osa.

näitte luuhuni saakka
ja minusta nousi se ääni:
en minä kirvelevää ihoa,
en kuumuutta, mutta
ei maailmasta paljaana
ole kenenkään verkkokalvoja varten.

30.

kiedon kaulaani
maisemaa hajottamasta
vielä sähköiset vaijerit
naakat niiden mukana,

huomaan ilmeissä hätää
eihän ole,
luulisi sukulaissielujen
tunnistavan toisensa

perjantai 12. joulukuuta 2014

29.

et sellainen jota odotin
et niitä joista näin unia
olet uusi, hämmennät minua
vieläkin on kuin lasilla kulkisi

jos kaikki muuttuukin 
meren vaahdoksi,
jos simpukkana herään
levien seasta
ja on             ei sinua, vain
oma uurteinen kuoreni
valoa vailla

28.

unohdettu hibiskus
lepää kaulakuopassasi
    sinusta
    galaktista yksinäisyyttä
    ei ole olemassa,
mykkäelokuvan päälle
kuuluu laulaa.
    eivät vetoketjut mitään ole
    kun on kääntänyt ympäri sydämen.

tiistai 9. joulukuuta 2014

27.

mitä hyvänsä hän olisi ollut
olisin rakastanut
pitkin meren pohjaa
ikkunalasien läpi
kesällä kuivuvien pyykkien seassa

näkisinpä päivämme selvemmin,
mutta ilma jota hengitän
ei ole koskaan 
tuntenut hänen tuoksuaan,
ruoho kasvaa ylitsemme
jokaisessa eilisessä ja huomisessa.

26.

minä olin 
tasaisesti pyörivät helmat,
olin täydellisen 
loppuunkiharrettuja sanoja
   mutta nyt minua on kai purtu

tiesin, että kun sade
kasvattaa sienet kehään
on keijuilla tanssiaiset,
että silloin kuuluu hiipiä takaisin
varoa häiritsemästä

   mutta nyt minua on kai purtu,
korkeus ei päästä ääntäkään
kun hoipun sydänjuuriasi pitkin
   entiset hymyt katsovat
   kun ompelen elämää ihoni alle,
juon mustetta
tunteakseni aurinkomyrskyn.

maanantai 8. joulukuuta 2014

25.

kuljet ensin
vasemmasta kammiosta oikeaan
sitten nouset päähäni
kuin pukisit minut
raskaaseen viittaan

lopuksi käärit silkkeihin
silmäni lumisokeat.

katson, miten
lepäät tapettia vasten
liian   kaukana   lähellä

himmennetyissä valoissa
en löydä minua
en löydä minua
en löydä minua

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

24.

ranteeni eivät kestäneet
selkärankakin taipui kaarelle
kun ne putoilivat yksi kerrallaan
(sormiluut)

suljin silmäni
nilkkojen ja lupausten
raksahdellessa rikki,
ehkä sattuisi vähemmän.

23. x

(ensin samettikuoret
alushameen kahahdus, sitten
yksitellen putoilevat pitsit, 
vielä vaalea puku

sinipunaisen vaaleankeltaisen liitto
erisävyiset juovat
joka puolelta kirjailtu, mutta

hengityksen välissä
lempeä kuvajainen)

22.

keskustelette:
tulevaisuudesta
onko parveke tarpeellinen
hääpukujen leikkaukset,

kalenterinne puhuvat kuumeisesti
sokerihuurretut sanat rapsahtelevat.

sopeutuisitte vain
minä pysyn maillani, te omillanne
etkä eilen et tänäänkään saa hymyä 
silmiini asti.

maanantai 1. joulukuuta 2014

21.

                  voi punahilkkani

               täytyikö sinun kuolla?

             niin sievinä painautuivat
            askeltesi jäljet sammaliin,
         pehmeää uhkaa jota rakastan.

      sinä katosit kastehelmien joukkoon
          vaivuit hitaasti niiden lomaan
                  nyt olet muualla:
                    sylissäni ovat
               enää kapeat raajasi
                     olet juossut 
       puhaltamieni savurenkaiden ohitse
              minun ohitseni, jättänyt
             jääaamun yksin valumaan
                    kaulaani pitkin.

20.

tunnen sinut liian hyvin
jokaisen tavun ja kämmenviivan
ja vaivatta telkeän sinut sanojeni väliin.
kunpa en sinua hallitsisi
et sinäkään hallitse minua,
kutsuvia lakastuvia lauseitani.

lumelempeydellä on
ovistasi niin helppo astua
käydä sisään
kuin ihoon uppoava skalpelli
syvin iskuin, painavin
vedoin raskaassa vedessä kuin
ne, jotka huokauksiasi ajavat,
kuolevat siiveniskut.

ei paljastu koko varjoni
et näe kasvojani kokonaan

jos näkisit,
et haluaisi enää
haaksirikkoutua minuun
korkeimpine aaltoinesi, minua vasten
hauraampina kuin mikään ennen.

19.

hiljennyn desibelien alttarille.
(tämä on kaupunki, jossa 
hymyt rikkovat tyyniä 
pintoja hisseissä soi
aina sama musiikki tunnelit 
kiemurtavat katseilta piiloon)

pohjapiirustuksia analysoimalla
voimme ennustaa 
koko huomisen ohjelman,
esimerkkejä kirjoittamaan
oppii kuka tahansa, mutta
vain täysvalmiudessa
sielu voi levätä.

remontoikaa itsenne!
katso
loistaisitte halogeenien rinnalla.
pään tyhjennyttyä
voimme ylpeästi todeta:
viimein tiedämme kaiken.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

18.

suljet oven takanasi
ja minä pyörin
kuin lapsi tanssin
karusellihymyssä,
minun ei tarvitse koskaan tehdä mitään,
sinä tiedät.

17.

tiedän, miten juoksentelet öisin
ääntäkään päästämättä
ystäväni, paljaille askelille
ruoho on kylmä

kuvittelen sinut
kuljet ympyröitä
yönvihreiden korsien seassa

jätä pimeyden puhe,
puutarhaan haudattu ystäväni,
puhe kuihtuvista kukista.
unohda merkkien jättäminen,
etkö vain painaisi päätäsi
lehtisuonien pehmeään harmoniaan

et sinä minusta lähde,
en minä sinusta.

maanantai 24. marraskuuta 2014

16. x

tulit kuin
maasta työntyvät lumikellot,
juuri ja juuri yletin
huomaamaan, että
jos levittäisit ihosi tiekseni
löytäisin kotiin
suoniasi pitkin.

15.

jokaisen levottoman avaruuteni
olen tuhlannut, ne ovat
kelluneet pois
kauas keinohorisontteihin.

joku on taitellut jalkojani ja horjun
kanssa läpikuultavien katujen:
ne häilyvät syvää sanattomuutta
vierellä leijailevat
vaiti kaleidoskooppihuurut,
minunkin keuhkoni
foliolla täytetyt.

upottaisitpa kätesi
läpi ultramariinikannen
huurrekristallisen kuoren,
ja poimisit minulle
       kuun

lauantai 22. marraskuuta 2014

14.

sisälläsi valtava määrä ääntä
asetat kasvoillesi pitsiset ilmeet
kätesi nousee täyttämään lasini
ja kerron vielä 
ettet ole minua ehjempi
et edes puhu kovin sanoin
vaan seivästät minut hymysi kaariin.

olet kuitenkin sinä
vielä hetken erottuvat
ääriviivasi selvinä 
hämärän häiveiden joukosta.
on kuitenkin nähty 
samaa unta,
vielä hetki
ennen kuin se haihtuu.

perjantai 21. marraskuuta 2014

13. x

kaikki kuroutuu takaisin yhteen
ääriviivat venyvät
                   una corda
pettymyksistä jähmeä kuori.

tilaa olemattomuudelle
ei ole ollut valovuosiin,
vain hapeton muodottomuus joka täyttää
ja ääriviivat,
ne venyvät
hukuttavat kaikki äänteet.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

12.

ne lakkaavat olemasta
k u l t a k a h l e e t
jokaisen viiltämään piiloutuneen
terälehden polun reunoilta
hän taittaa tieltäni

hänen äänensä värjäämä 
  vesi valuu poskilla
       viipyillen
          kuin -

paljaille jaloilleni puhaltavat
ketut salausvaa
hampaidensa raoista

niinä hetkinä, sielunsiskot,
sielunveljet, niinä hetkinä
hän puoliunta
minä vastavaipunut.

maanantai 17. marraskuuta 2014

11.

kaikki merkityksellinen on punaista
onnettomuudet
syntymät
se, kun kiehdot minua salaa
omien kynnystensä yli astuminen
ja hiuksilla
sydänkäyristä solmitut seppeleet.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

10.

sudenkorennot tuntevat reittinsä.
annan haukotuksen tulla
miten se haluaa
eikä haittaa,
vaikka kuulen
laulusi sanat aivan väärin
ei haittaa, että jokin on kadoksissa

voin astua vierelläsi
pitkin vihreää samettia,
etsiä kanssasi.

lauantai 15. marraskuuta 2014

9. 1/2

tahtoisin olla minä
minä piruetinkeveänä
eteerisenä ja tavoittamattomana
silti lähellä,
elossa ilman elävyyttä taivun
melkein yli kaiteen
silittämään pedon korvalehtiä

ja voi ääntäni
sen kulkiessa maiseman halki

rintalastani läpi huokuva
kuuttomuus, auringottomuus.

kerran käsilläni vietiin
sinisiiveltä elämä ennen aikojaan
ja valkeisiin sormiin jäi
kauemmas ja kauemmas kurottava nälkä
täytyy saada kaikki kaunis
aivan tähän
aivan lähelle.

9.

kerran rakensin suojakseni
tähdetöntä pimeää jotta
tuntisin eläväni,
tulisin uudeksi
onnea täynnä
silmissäni savuperhoset
mataline äänineen

lupaan itseni teille

syvään vedän henkeä
sisääni jalokivet ja
silkin, yön kasvottomuuden
täydempää tyhjyyttä kuin
mikään ennen
siihen voin sukeltaa.
he sanovat:
kuolema pukee häntä

minusta ei jää jälkiä.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

8.

ilma on täynnä
helmiäiskuolemia.
takinliepeesi ovat menneet,
tunnen jokaisen pienen kiven
jalkojeni alla
  minäkin olen
  paikalleni puutunut.
      edellisessä päässäni
      muistin, kuinka kiivetään
      taivasta kohti kasvaviin tikapuihin

saatoin altaan pohjassa
pitää kädestäsi hetken.

nyt kaikki lempisanani
ovat kuivuneet kokoon
mutta yhä ihoasi vasten 
perhosen siipinä lepattavat ripseni,
yhä sinä minut tunnet.

7.

halki
tunnen sen mielelläni.
valutan ulos kaiken
lukuun ottamatta
sielua?
hopean viilto
keskellä tyhjää
rimpuilee yksin:
voi pientä.

tiistai 11. marraskuuta 2014

6.

joskus on kuin
mukanani kulkisi
mustien joutsenten parvi
jälkeeni jää polku
pudonneista sulista

ja joskus, joskus
ne kasvavat ihoni alle
tai
varomatta nielen yhden
siitä leviää kurkkuuni
eletyn rasva
höyhenet, 
suuhun tarttuu
höyhenten maku.

maanantai 10. marraskuuta 2014

5.

kauniilla miehellä
on vain itse valittuja esineitä
sellaisia, jotka kutsuivat luokseen
silti yksikään ei vastaa,
kun hän yrittää keskustella.

kauniilla miehellä
on ollut useita ilmeitä
mutta mehän tiedämme,
kuinka käy kun niitä ei käytä:
ne haurastuvat,
lakkaavat sopimasta ympäristöönsä.

kauniilla miehellä
on paljon ajatuksia
sanojakin, mitä varten
eihän kukaan ole vieläkään
muuttanut kaulan medaljonkiin
vaikka hän tietää, 
ettei se tyhjilläänkään elä.

4.

vaivihkaa upotessa
päällimmäisin tunne
on kaikki aivan ihollani
kaikki yhtä suurta nälkää

kasvatte ympärille
kapein ja levein lantein
raskain askelin
keveä helma lattian poikki
vaiko univormu, mistä minä tiedän

mutta laulut tuoksuvat jo ihon läpi
helmet vajoavat silmistä
miljoonien muiden sekaan
kun itken hartialinjasi kauneutta.

lauantai 8. marraskuuta 2014

3.

tiesitkö:
sydän ehtii levätä 
vuorokaudessa neljä tuntia,
sen muun ajan
keskellä katupölyä ja äänivalleja
etsimme paloja mosaiikkiin
emme sano ääneen, kuinka
tämäkin päivä on
henkistä käsilläseisontaa, ei
on kietouduttava valkokankaisiin,
paljastettava hampaat
miljoonille teille.

2.

rivien välistä katsot minuun
mielessäsi näet
minut vuosia sitten, näet
taskuni täynnä 
talteen poimittuja aarteita,
lapsen perhosenpyydystyssormien lomasta karkaavat 
ilmapalloni, sen epätoivon

näet tämän päivän olennon
minut yhä rakastamassa kuplamuovia
minut, paljain jaloin
pitkin puulattioita, pyörähdykseni
minut, 
huokaavat paperihaavaiset silmät
lasimurskassa

perjantai 7. marraskuuta 2014

1.

uuden aamun kristallihampaat
melkein lävistävät.
joka askel kuorii yhden haarniskani kerroksen pois
huomaan kipua
ehkä jokin paha on lähtemäisillään minusta?

milloinkaan ei saa katsoa suoraan aurinkoon,
niin olen kuullut -
saattaa joutua säteiden seivästämäksi
upota täydelliseen ympyrään
ja siitä kiertoradalle:
sitten olet hänellekin avaruusromua.
milloinkaan ei saa

ja silti
nostan katseeni
lämpöön, nostan katseeni, minä
hukutan silmäni valon ääriin
ja ilma ja äänet ympärillä himmenevät

untuvaakin hiljempaa, yhtäkkiä
värini taittaa jo toiseen.