minä piruetinkeveänä
eteerisenä ja tavoittamattomana
silti lähellä,
elossa ilman elävyyttä taivun
melkein yli kaiteen
silittämään pedon korvalehtiä
ja voi ääntäni
sen kulkiessa maiseman halki
rintalastani läpi huokuva
kuuttomuus, auringottomuus.
kerran käsilläni vietiin
sinisiiveltä elämä ennen aikojaan
ja valkeisiin sormiin jäi
kauemmas ja kauemmas kurottava nälkä
täytyy saada kaikki kaunis
aivan tähän
aivan lähelle.
Hei, täällä peikko!
VastaaPoistaTykkäilen sinun tyylistä äärimmäisen paljon, minä sydän usvaiset ja epämääräiset asiat! Yksinkertainen ilmaisu mutta tehokas ja tuore kuvakieli plus ei-niin-helposti aukeavat teemat antaa ajateltavaa.
Erityisesti näissä on hienoa se, että kuulen rytmin ja runonpuhujan eri äänensävyt niin selkeinä, paljon liikkumavaraa eikä mikään jää paikalleen junnaamaan.
Ensimmäisen säkeistön loppu puolittain kuiskaa ja puolittain murisee nopeuttaen sanojen tahtia, runo on ennemmin abstrakti ja siitä on vähän vaikea saada selvää visiota. Vaan hyvä niin, vähän makusteltavaa aivoille!
Tässä palasessa sinua tunnistan itteni, en osaa sanoa oikein selkeästi että millä tavalla, mutta jonnekin kohtaa sielun nuottiviivastoa se osuu kohilleen.
Kiitos kaunis, peikkoni! Ihanaa saada näin pitkä ja perusteellinen kommentti. :) Ilahduin suuresti.
VastaaPoistaAivan mahtavia runoja sulla! Käytät kielikuvia tosi taidokkaasti ja jokasella lukukerralla sun runoista löytää uusia puolia, se tekee näistä miekenkiintosia ja koukuttavia lukea. Sulla on ihan selkeesti oma tyyli kirjottaa, jatka samaan malliin :)
VastaaPoistaKiitos, ihana anonyymi :)
Poista